Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Yleensä puhutaan varmaankin kesäkissoista, mutta minäpä nyt puhun kesähepasta. Se ei tarkoita mitään hevosten hylkäämisiä ennen talvea, vaan hevosta, joka asustaa mummolassa kanssamme kesän ja jatkaa elämäänsä muualla talven tullen.

Elikkä kaverini Monikan kaveri Iita omistaa hevosen nimeltä Topsu. Eli siis helpommin sanottuna kaverini Iita omistaa Topsun...noniin, eli kaikille varmaan tuli siis selväksi, että me emme ole ostaneet toista hevosta :D !

Tässä siis Topsu:

Topsu on jo meille melkein kuin "rakas lapsi", kuten muutkin ponit täällä (Miico ja Tinca siis). Onhan sillä jo kuitenkin monta nimeä oman lisäksi, kuten Toppe, Topleroone, Topuska, Topsukka ja Toppana. Lempinimet on kyllä mukavia, mutta sano vain Topsu.

Topsu on vuonna 1998 syntynyt lämminverinen hevonen ja sukupuoleltaan ruuna. Se on asunut jo pitemmän aikaa maaseudulla yhden hevoskaverinsa kanssa ja välillä itsekseenkin. Topsu ei ole mikään innokkain hevostraileriin menijä, joten sen lastaamiseen meni sujuvasti tunti. Yritimme muutaman kerran taluttaa sen vain suoraan koppiin, mutta se vain pelleili omien hoitajiensa kanssa ja jäi seisomaan lastausrampille. Monikan ja Iitan talutusyritysten jälkeen minäkin yritin.

Ensin Topsu ei olisi halunnut liikkua kanssani ollenkaan, kysyin sen omistajilta, että haittaako jos napautan vähän narunpäällä pepulle Topsua.. Se ei kuulemma haitannut, joten kokeilin. Topsu ei liiemmin vieraan ihmisen komentelusta tykännyt ja  peruutti muutaman askeleen, sitten se lähti ravaamaan trailerin ohi minä perässään. Vaikka kuinka yritin sitä pysäyttää, niin on se vaan niin ettei hevosen vetovoimalle mahda mitään, jos heppa on päättänyt juosta... Päästin siis narusta irti, jotten olisi joutunut nokkospuskaan. Topsu jolkotteli jonkun pikkurakennuksen taakse ja minä kiersin rakennuksen taa vastapäisestä suunnasta ja otin hepan kiinni. Siinä vaiheessa minulla särähti ja sanoin vaan Topsulle äärimmäisen napakasti, että: "Tätä ei jätetä tähän, ja tämä pelleily loppuu sitten NYT. Sinä menet koppiin vaikka kantamalla ja hommaa ei lopeteta, ennenkuin olet edes seisonut hetken kopissa."

Yritimme uudelleen niin, että minä talutin Topsua koppiin. Äitini oli liinan kanssa antamassa Topsulle tukea sen ajatuksille. No sittenpä me saimmekin sen traileriin, kun jatkoimme rentoa ja päättäväistä yrittämistä. Harmi vain, että takapuomin kiinni laittaminen ei sujunut tarpeeksi sukkelaan ja Topsu päätti peruuttaa kopista ulos. Sain pidettyä sen riimunnarusta kiinni ja se ei päässyt, kuin rampille seisomaan (tässä vaiheessa olen ikiommellinen, että minulla oli hanskat, koska muuten olisi ehkä tullut palovammat suunnilleen luuhun asti, mutta nyt ei mitään..) Kuitenkin Topsu päätti pyörähtää vielä ympäri, kylki vasten trailerin ulkoseinää. Eihän siinä, minä vain seisoin kopissa ja pidin vastaan et se ei lähtis taas karkuretkelle ja ulkopuolella olijat sirsivät hevosen suoraksi. Tämmän kaiken sessioimisen jälkeen saimmekin Topsun suoraan koppiin ja annoimme sille leipäpaloja useamman palkaksi. Trailerissa ei sitten ollutkaan mitään ongelmaa ja pääsimme lähtemään matkaan.
 
Ajomatka sujui rauhallisesti ilman mitään kommelluksia. Mummolan pihassa parkkeerasimme auton ja trailerin liiterin taakse, niin ettei hepat ihan heti ekana näe toisiaan ja aiheuta hämminkiä. Topsu vain 
 katseli ympärilleen vähän silleen "Jahas, missäs nyt ollaan...ai tuolla on kavereita, mennäänkö tutustumaan?"  Veimme Topsun siis suoraan muiden hevosten kanssa samaan aitaukseen, tietäen riskit mitä näin tehtäessä voisi sattua. Hevoset vain vähän haistelivat toisiaan vingahtelivat ja hirnahtelivat muutaman kerran ja erkanivat toisistaan kuka mihinkin suuntaan laidunta. Ensimmäiset päivät hevoset ovat nyt oleilleet selkeän värijaoittelun mukaan :D.

 Ponit katselivat hieman epäluuloisina "outoa uutta "mustaa lammasta" " :D

Topsu ei lannistunut, vaikka sitä syrjittiinkin. Se ymmärsi ottaa kaiken ilon irti siitä mihin ponit eivät pysty, muun muassa korkeammalla olevien puunoksien syöminen.

Nyt olemme lähinnä harjailleet Topsua ja vähän talutelleet sitä. Topsun suurin urheilusuoritus meillä ollessaan on se, kun se kävi kanssamme ponien loppukäyntien ajan (n.10min) taluttaen päiväkävelyllä metsäteillä. Ehkä me tästä ystävystymme ajan kanssa. Yhteistyömme Topsun kanssa on vielä hieman nihkeää, kun hän on minulle aivan uusi hevonen ja en tiedä, mitkä asiat ovat Topsulle ylitsepääsemättömän vaikeita ja mistä se ei pidä ja mistä pitää. Uskon kuitenkin, että pärjäämme tutustuttuamme. Se, että Topsu suostui kävelemään kanssani koppiin (vaikka olin sille vieras) kertoi minulle jo vähän siitä, että se ehkä mahdollisesti ymmärsi, etten ole antamalla vähällä periksi ja että minuun voi luottaa edes vähän, se sai myös minun luottoani kasvamaan itseäni ja Topsua kohtaan, joten kai sekin jo jotain oppi siitä tilanteesta. Toivottavasti tutustumisemme ja etenemisemme asioissa näin pikkuhiljaa jatkuisi turvallisin ja luottavaisin mielin tästä eteen päinkin koko kesän ajan, innolla odotan.

Juhannus 2015

Heissulin siellä ruudun takana!

Toivottavasti on juhannus sujunut mallikkaasti ja sää ollut suotuinen. Minä nyt ajattelin tehdä tällaisen pienimuotoisen juhannuspostauksen, jotta tulee tännekkin vähän eloa, koska noi "meidän esittelysivut" valmistuvat hitaasti.

Eli siis juhannusta vietin naapurini Merin kanssa. Meri tuli meille tänne mummolaan, niinkuin on jo melkein perinteeksi muodostunut joka juhannus. Tänä juhannuksena meillä oli kunnon lautapelimaraton. Me pelasimme ainakin Aliasta, Salaisuuksien saarta, Twisteriä ja erilaisia korttipelejä, kuten ristiseiskaa, stressiä ja lännen nopeinta.

Tämän pelimaratonin suosikkipeliksi nousi Salaisuuksien saari, jota pelasimme moneen kertaan voittaaksemme yhteistyölla tämän pelilaudan. Joskus aikoja sitten, kun pelasimme tätä, niin me voitimme melkein jokaisen pelin. Mutta tänä viikonloppuna se ei ollutkaan niin helppoa, sillä jaksoimme lukea tarkoin ohjekirjaa ja olla fuskaamatta säännöissä :D. Pelin ideana on siis se, että pelaajat ovat joutuneet uppoavalle saarelle ja pyrkivät yheistyöllä pakenemaan sieltä ennen saaren uppoamista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä peliä, jos yhtään kiinnostaa. Pelissä joutuu todella taktikoimaan säilyäkseen hengissä ja päästäkseen ajoissa pois saarelta. Ja siis kyllä, kyseessä on lautapeli, joka tulee luokse samalla tapaa, kuin kirjaa lukisi ;).

Tässä Salaisuuksien saari-pelin asetelma pelin ollessa jo käynnissä.

Salaisuuksien saari-peliin kuuluisi mittari, jokanäyttää "vedenpinnan" korkeuden, mutta minä olen sen jo jonnekin kadottanut, niin pitipä sitten käyttää luovuutta ja "askarrella" eli piirtää itse se mittari.

  Tässä "tee se itse-veden korkeus mittari" :D


Korteilla pelasimme useampaa peliä ja niistä ei sen enempää...lihakset suorastaan kipeenä, kun niin nopeasti piti korteilla huitoa. Tasaväkisiä oltiin kyllä Merin kanssa..Meri voitteli päivisin pelatessa ja minä olin sulavaliikkeisin öisin..olenhan "yöeläin" näin kesäisin. Sen vuoksi tekstitkin ilmestyvät näin öisin ;).

 Ristiseiska kyseessä ja isäni otti osaa tähän pelii, koska kahdestaan on hiukan tylsä peli..

 Mitäköhän sitä seuraavaksi laittaisin?


Alias on sellainen peli, joka kuuluu kestosuosikkeihini ja olen melkein aina valmis sitä pelaamaan.
Olen itse aika puhelias, ainakin tuttujen ihmisten kanssa, joten tämmöinen "tyhjän selittäminen" on hyvää puuhaa minun aktiiviselle puhukalustolleni ;). Usein Aliasta pelatessa tulee suorastaan vaarallisia naurukohtauksia, mutta tänä viikonloppuna selvisimme melkein hengissä tästä pelistä.

Tänä juhannuksen minä jopa uskalsin tarttua sahaan ja lähteä metsästä noutamaan juhannuskoivuja, jotka sitten pystytettäisiin ulko-oven molemmin puolin.

 Lähdimme siis metsään kohti puita...

 Tässä moni varmaan huomaa erehdyksen puulajista, eli siis jatketaan matkaa...


Pian saimme päähämme muovattua kuvan koivusta, eli puusta, jossa on vihreät lehdet ja muuten se näyttää väritykseltään seepralta. Tämän keksittyämme oli valittava sopiva puun paksuus...sehän ei selviä, kuin kokeilemalla, että minkä puun sahaamiseen voimat riittää. Sitten lopuksihan sen ohuenkin puun sahaamiseenkaan ei enää voimat riitä kun on kaikki energia käytetty suuriin puihin ja niiden sahaamisen yrittämiseen :D.

Tämän puun paksuus oli selvästi liian suuri..siirrytään seuraavaan kokoon...

 Keskikokoinen olisikin ollut jo hieman parempi, mutta...

  ...mutta ainahan kannattaa tehdä helpoimman kautta, eli mielessä kävi jo poimia matkalta vanha ja valmiiksi kaadettu puu, ilman kauniin vihreitä lehtiä..

Lopulta löysimme sen oikean koon ja sahaus pääsi vauhtiin.

Sahasimme Merin kanssa kaksi koivua jakaen työn puoliksi ja kannoimme ne yhdessä pihaame. Ne koristivat hyvin pihaamme ja toivat tunnelmaa näin juhannukseksi. Kysymys kuuluukin: Onko teidän perheessä tapana käyttää juhannuskoivuja, vai onko muita tapoja tunnelman luomiselle?

 Ja siis tässä nyt pieni varoitus siitä, miten voi käydä, kun minut päästää sahankanssa metsään...no ei sentään, olisin liian laiska tehdäkseni noin suuren työn, varsinkaan käsin sahaten :D.


Meri oli meillä seuranani siis kaksi yötä ja viimeisenä päivänä leivoimme herkku suklaakakkua. Oikeastaan se on ennemmin kaakaokakku, kuin suklaa, mutta hyvää jokatapauksessa :P .

Toivottavasti tästä sai nyt yhtään mitään selvää, kun on todella lyhyesti tiivistettynä kolmen päivän tapahtumia. Näiden kolmen päivän sisällä on myös ratsastettu päivittäin. Hevosetin heittivät jo talviturkkinsa tässä yhtenä päivänä käydessään kanssamme pikauinnilla. Yksi 'pienisuuri' urakka oli myöskin maalata veljeni kanssa heidän perheen vene kesäkuntoon, toivottavasti minäkin pääsen vielä veneretkelle tänä kesänä.

Toivoisin nyt kommenttia liittyen tekstin määrään, kuvien määrään, kirjoitustapaan ja ihan mihin vain. Kertokaa toki omia juhannuksen viettotapjanne myöskin? :)

 Miicon juhannusponilook <3
Heippa ja kiva, kun jaksoit lukea!

(Lisäksi kaikille puiden ystäville tiedoksi, kuvauksissa ei ole vahingoitettu yhtään ylimääräistä puuta, osa kuvista on siis lavastettu ;). )

Lännensatulasta uusi kokemus

Tervehdys taas, nyt ei ehtinytkään kulua montaa päivää edellisestä postauksesta. Minkäs minä sille voin, että jo tänään heti eilisen jälkeen tapahtuu jotain jännää ja erilaista. Kerronpa nyt jo tähän alkuun, että minä olen ratsastanut nyt suunnilleen vuoden melkeinpä kokonaan ilman satulaa. Se johtuu siitä, että tällähetkellä Miicon selkään ei vain ole löytynyt sopivaa satulaa. Miicon selkä on aika suora, tosi lyhyt ja muutenkin vähän hankala satulaa ajatellen. Melkein kaikki satulat, joita meillä on ollut kokeilussa valuvat eteen päin, tai hankaavat paikallaan. Eteenpäin valumisen lisäksi ongelmana on se, että jos löytyy satula joka sopisi Miicolle, niin se on usein epäsopiva minulle.

On vaikeaa löytää satulaa, joka olisi rungoltaan lyhyt, mutta ratsastajan istuin olisi kuitenkin tarpeeksi tilava. Näiden kahden "pikku" vaatimuksen lisäksi on tietysti muitakin vaatimuksia, kuten satulan malli ja leveys. Tämä satula ongelma ei ole kuitenkaan onneksi haitannut Miicon liikutusta, koska olemme pärjäilleet kyllä hyvin ilman sitäkin. Kisoissa ja sen sellaisissa kun kuitenkin satulaa tarvitaan voisi se olla ihan hyväkin olla olemassa...

Kuitenkin tänään ratsastin taas pitkästä aikaa satulalla. Tämä ei ollutkaan se ihan tavallinen este- tai koulusatula vaihtoehto, vaan se oli tuttavani Tarjan omistama lännensatula. Itse olin aikas innoissani, kun näin tämän penkin. Tarjalla on toinenkin lännensatula omalle haflinger tammalleen Tincalle ja olin jo sitäkin ihastellut, kun ne vaan on niin hienoja kaikkine koristeisine kiehkuroineen.

 Siinä se nyt on koko komeudessaan, lännensatula.

Siinä se nyt on koko komeudessaan, lännensatula.

 Katsokaa nyt näitä kuviointeja ja yksityiskohtia, waau..

Aluksi en meinannut edes uskoa, että se satula sopisi Miicon selkään mitenkään. Vaikka Tarja vakuutteli, että kyllä se taatusti Miiconkin selkään mahtuu. Minusta lännensatulat vain näyttävät jotenkin niin hirmuisen suurilta, mutta ei se ponini kuitenkaan aivan täysin näkyvistä kadonnut satulan alle joutuessaan.

Seuraava juttu, jota opettelin uutena asiana tämän kyseisen kapistuksen kanssa oli satulavyön kiinni laittaminen. Se ei ollutkaan ihan tavallinen vyön kiinnitys, mutta toimiva silti. Muistaakseni vyötä piti kieputella ylös alas ylös ja ympäri. Ehkä oli ihan hyvä, että "lennensatula-ammattilaisena" Tarja laittoi meille vyön kiinni...olisi muuten voinut käydä hassusti ratsastuksen aikana.

Noniin, no nyt olemme päässeetkin sitten jo siihen vaiheeseen, että ratsulla on suitsia myöten varusteet päällä ja oli aika kiivetä selkään. Selkään kapuaminen sujui ihan yhtä hyvin, kuin tavallisestikin ja sitten sitä oltiinkin jo selässä.

Miico oikein tyylikkäänä satulansa kanssa.

Lähdimme tavanomaisesti maastoon, koska meillä ei täällä mummolassa ole (vielä) ratsastuskenttää (tuskin tulee olemaankaan, ainakaan pitkään aikaan..). Sää oli sateinen, vaikka kuva antaa muuta ymmärtää. Tunnen todella harvan ihmisen, joka tykkäisi ratsastaa kunnon sadevaatteissa, mutta minä olen yksi heistä. Yleensäkkin minä olen tallillamme(tällähetkellä olemme mummolassani, mutta lähinnä talvisin ja syksyisin Kirsin tallilla, Enonkoskella) se joka osaa pukeutua säänmukaisesti, tai ainakin lämpimästi. Jotenka siis tänäänkin pukeuduin säänkestävästi ja en ole kyllä ollenkaan pahoillani tästä puvustuksesta, joka esti minua kastumasta ja vilustumasta.

Humpsuttelimme pitkin ohjin mökkiteitä ja metsäpolkuja seuraten, kunnes huomasin Miicon suupielestä pilkistävän jotain vihreää. Se epeli oli käyttänyt tilaisuuden hyvääkseen ja haukannut välipalaa. Napostelukäytäntöä Miicolla ei normaalisti maastossa kylläkään ole, mutta ovela poni hyödynsi nyt metsän antimia saadessaan tilaisuuden siihen. Noh jaa otimpa kuitenkin nyt sitten ohjia tuntumammalle ja jatkoimme matkaa. Ravailimme yhden tien pätkän ja muistin joskus kuulemani ohjeen "lännensatulassa ei kuulu keventää", joten toimin ohjeen mukaan ja menin harjoitusravia. Laukkaaminenkin sujui aika hyvin ja Miico laski pikkuisen päätään alemmas ja annoin vähän ohjaa lisää. Tässä vaiheessa mietin, että olisiko aiheellista varautua pukkihyppyyn, mutta siitä ei ollut huolehtiminen, koska Miico vain halusi rentoutua ja näin laukka tuntui vielä mukavammalta. Satulassa oli hieman vaikeampaa myödätä laukkaa istunnalla, joten minä vain matkustin tälläkertaa. En tiedä, olisiko tarkoituksena ollut nojata hieman taakse, vai hieman eteen, vai pysyä vain ihan pystysuorassa, mutta sen voisi vaikka joku minulle ystävällisesti kertoa? Yhden laukkasuoran alussa Miico teki jonkun sortin pään heilautus/minipukki liikkeen, mutta se ei jykevässä lännensatulassa istuessa tuntunut oikeastaan miltään.

Tämän päiväinen maastoreissu päättyi siihen, kun ratsastimme käynnissä kotiinpäin menevää "Unelma laukkatietä" metsäkoneen pauhatessa vieressämme. Takanani tuleva Tinca ratsastajansa Jennin kanssa selvisi tästä hienosti, ajatellen sitä, että Tinca inhoaa ja pelkää rämiseviä ja hurjan pelottavia metsäkoneita todella paljon. Tämän jännittävän tilanteen jälkeen palasimme takaisin mummolaan ja purimme hevosilta varusteet pois ja veimme hevoset laitumelle.

Sanoin heipat Tarjalle ja Jennille, kun he lähtivät kotiin ja menin itse sisälle ripustamaan sadevaatteeni kuivumaan kaatosateen jäljiltä. Päivä oli siis mielenkiintoinen ja uusia asioita täynnä. Kiitos Tarjalle satulan lainasta, oli kyllä kiva kokemus ja ei ollut taatusti viimeinen.

Lisäksi positiivista tässä lännensatula asiassa oli se, että satula todella sopi Miicolle. Se ei hangannut, eikä valunut eteen päin ja ratsastajallekin oli tilaa istua :). Kuitenkaan tällä satulalla en ihan ajatellut minnekkään koulu- tai estevalmennuksiin mennä(tuskin olisi edes mahdollista), eli kunnollisen satulan etsintä se vain edelleen jatkuu.

 Oi, eikö tekisikin mieli vain hypätä kyytiin istumaan ja laukata preerialle?

Blogin aloitus

Tervehdys Sinulle, joka olet nääemmä blogiini eksynyt :) ! Minä olen hevosista kiinnostunut Itä-Suomessa asuva lukioikäinen tyttö ja ajattelin, että olisi kivaa pitää tällaista päiväkirja tyyppistä blogia, vaikken sitä päivittäin ajatellutkaan päivitellä.

Ideani olisi ainakin näin aluksi tehdä postauksia aina sellaisista päivistä, jotka jollain tapaa poikkeavat normaalista arjesta. Ajatuksena olisi tehdä niinsanottu "kesäblogi", eli kirjoittelisin kesäloman tapahtumia tänne, ja kuka tietää jos hirmuinen innostus iskee, niin jatkan vielä loman jälkeenkin.

Perus kesäloma arkeni on suunnilleen nukkumista, syömistä, hevostelua, nukkumista, syömistä, hevostelu...jne... Eli siis hevoset liittyvät elämääni todella läheisesti, muun muassa siten, että omistan ponin..tai oikeastaan hevosen..tai kuka sen mitenkin haluaa ajatella. Siis kun haflingerhan on hevosrotu (haflingerin hevonen), mutta ainakin minun heponi(hevonen+poni=hepo ) on ponikorkuinen (alle 148cm) ja poniluonteinen ja on se kyllä ihan ponin näköinenkin pienine korvineen ja suurine silmineen, kuten rodunomaista on.

    Hevoseni Miico.

Lisäksi kesäelämääni tuo vaihtelua kaverit, veljeni Juhan perhe, koirani Asja, kesätyö isosena ja muut sen sellaiset asiat, joista kuulette tässä ajan kuluessa.

Alan vasta opettelemaan tätä blogin ylläpitoa, kuvien käsittelyä, sijoittelua yms. tässä kirjoittelun lomassa, joten älä hermostu, ellen heti osaa. :D Rakentavaa palautetta ja vinkkejä otan mielelläni vastaan, jos vaikka osaisit neuvoa minua möhläyksissäni ;) .

Kirjoittelen usein luultavasti eläimistä mm. lemmikeistäni ja tuttujen lemmikeistä. Meidän perheeseemme näitä ihania otuksia on kertynyt ihan kiitettävä "lauma", mutta heistä kerron lisää sitten erikseen.

Muita harrastuksia elämässäni lemmikkien lisäksi on poikkihuilun soitto, piirtäminen, kirjoittaminen, lukeminen, pohdiskelu ja valokuvaus. Eläimiin liittyviä on ainakin ratsastus, agility ja muuten vain koirien ja hevosten "koulutus" ja niiden elämän seuraaminen ja niiden seurana eläminen.

     Perheemme emokissa Vanja silloin nuoruusvuosinaan.

En ole blogityyliäni tmv. sen kummemmin miettinyt, mutta uskoisin kirjoittavani tekstejä kahdesta näkökulmasta yhtäaikaisesti. Se voi kuulostaa omituiselta, mutta ei ole sen kummempi kuin tavallinenkaan blogailu. Eli lukijoita ajatellen tekstit ovat hieman kirjeiden tapaisia ja itseäni varten ne ovat tavallaan, kuin päiväkirjatekstejä...tai sitten ei. :) Yritän saada kuvia mukaan, jotta lukeminen olisi mukavampaa itse kullekkin.

 Koirani Asja ja yksi kissoistamme, Veikka pienenä pentuna. Kumpi lienee pelokkaampi...koira, joka pelkäsi kissoja vai kissa joka on tämän toisen suurpedon korvan kokoinen?

Toivottavasti viihdyit tällä pikku visiitillä, ja toivotan Sinut tervetulleeksi myös uudelleen :) ! Kommentit ja terveiset ja vinkit ovat myöskin todella tervetulleita ja kaikkien niiden perusteella pystyn parantelemaan tätä systeemiä ja saan siitä ehkä vielä joskus mukavan kotoisan.